Ajan Museotietä pitkin kohti Mäntlahtea. Rakilan kohdalla tarkistan, onko Pistoolikiven laatta paikoillaan. Hommasin sen siihen toimiessani Haminan kaupungin kulttuurituottajana. Alkuperäinen laatta oli jossain vaiheessa kadonnut kuin Pelle Miljoona -patsaan käsi konsanaan. Ehkä joku keräilee pronssisia patsaan osia ja nimikylttejä. Harrastus se on sekin, vaikka rikollinen ja omituinen.

Saavun Mäntlahteen. Kymenlaakson vuoden kylä 2021 -kyltti toivottaa tulijan tervetulleeksi. Vuoden 2022 tilastoissa Mäntlahti oli Haminan ikääntynein kylä. Asukkaista 60 prosenttia oli yli 60-vuotiaita. Silloin kylässä asui yksi alle kouluikäinen lapsi. Hän on tyttärentyttäreni.

Seurantalo Toivola on timmissä kunnossa ja siellä on paljon toimintaa, kiitos Sahalan Joukon, Seppälän Matin ja kumppaneiden. Yhdet ylioppilasjuhlatkin on tiedossa toukokuussa.

Vuonna 1963 koulun kentällä kirmaili meitä ekaluokkalaisia peräti yksitoista. Nyt kentän paikalla kasvaa koivikko. Koulurakennustakaan ei enää ole. Salama iski siihen ja se purettiin. Siellä oli tehty syntiä: Jumalan sähköinen sormi rankaisi. Koulun tilalla on uusi rakennus, tai ei sekään enää mikään uusi ole. Pihalle on jäänyt pari lahoa piharakennusta muistuttamaan synneistä.

Koulun jälkeen pitäisi näkyä korkea mäki, jossa meillä oli talvisin hyppyri. Mutta metsittyneen maaston korkeuseroista ei saa enää mitään selvää. Kai se mäki siellä jossain on, hämärtyneenä kuin muistot.

Kuvanveistäjä Sulo Mäkelän ateljeen kohdalla kävelee vastaan ihminen. En tunnista häntä. Kuten en tunnista koko kylää samaksi, jossa asuin kuusikymmentä vuotta sitten. Tanssilavastakaan ei ole enää jäljellä kuin pari kalliosta törröttävää tukirautaa ja sammaloituneet sementtiportaat. Napalmin (Pelle Miljoona, Timo Hyle ja kumppanit) kaaokseen päättyneestä ja viimeiseksi jääneestä keikasta voisin kirjoittaa jutun, jos joku elossa olevista suostuisi siitä jotain kertomaan. Pelle ei ollut mukana kokoonpanossa, koska oli tehnyt oharit ja matkustanut kaverinsa kanssa Imatranajoihin. Olin itsekin Imatralla.

Raussin kaupan sementtiportaat ovat paikoillaan. Mutta oven paikalla on seinä. Ihan kuin pääsy lapsuuteeni olisi laudoitettu umpeen. 

Rantajoki tuntui lapsuudessa Niililtä. Nyt se on kutistunut puroksi. Käännyn joen jälkeen kujalle, jonka varteen Muurmanin veljekset Lauri (pappani), Niilo ja Väinö rakensivat talonsa viime vuosisadan alkupuolella. Jääkautisista irtolohkareista muodostunut kivikko on paikallaan Kylänlahden kainalossa sijaitsevan kotitaloni vieressä. Tarvitaan uusi jääkausi, jotta se katoaisi. Tyttäreni perheineen asuu nykyään lapsuudenkodissani. Vierailut siellä ovat aina ristiriitaisia. Vaikka pääsy lapsuuteeni on laudoitettu umpeen, muistot työntyvät esiin laudanraoista. Ja ne ovat pelottavan eläviä.