Kävin Miehikkälässä viimeksi kesäkuussa 2015, kun Uppo-Outo ja Kumiankat esiintyi Pikku Kylien Pikkumarkkinoilla. Itse Kylie Minogueta en festarialueella tavannut. Liekö aussikaunotar jo lähtenyt takaisin Melbourneen. Pari Miehikkälän sukulaista tapasin. Heidät olin nähnyt viimeksi 70-luvulla.

60- ja 70-luvuilla sukuloin perheeni kanssa Miehikkälässä useinkin. Mieleeni on jäänyt elämänmenon luontainen hitaus. Miehikkälässä ihmiset olivat vieläkin kiireettömämpiä kuin Mäntlahdessa. Muistan ikuisesti sen sukulaisukon, joka poltti tupakan alusta loppuun karistamatta tuhkaa välillä. Hän piti taitavasti savuketta pystyasennossa, eikä tuhkaa karissut ollenkaan. Muistan myös ukon auvoisan zen-ilmeen savukiehkuran takaa.

Lukiokesinä olin töissä Miehikkälässä suonojituslinjoja tekevässä porukassa. Työ oli aika mekaanista, eikä mieleeni ole jäänyt oikeastaan kuin perjantai-iltapäivän kahvitunnit, jolloin korttia pelaamalla selvitettiin, kuka on Viikon vittumaisin mies.

Armeijan jälkeen vuonna 1977 menin töihin Lasten Kesä ry:n kesäleirille. Silloin Miehikkälässä oli vielä pieniä kyläkauppoja, joita me kutsuimme Ei&O-kaupoiksi tuolloisen A&O-kauppaketjun mukaan. Ei&O-kaupassa myytiin meidän vitseissämme vain kahta tuotetta: näkkileipää ja kondomeja.

Kerran menimme Ramin kanssa ostamaan limsaa kyläkaupasta. Kauppiasta ei näkynyt missään. Tiskin yläpuolella olevasta hedelmäkoukusta riippui kaksi mustaa banaania. Soitimme kelloa. Mitään ei tapahtunut. Soitimme monta kertaa uudelleen. Viimein takahuoneesta raahusti haukotteleva nainen tiskin taakse kuin päiväunilta herätettynä. Samanaikaisesti banaanit putosivat koukusta tiskiin yksi kerrallaan: plop, plop.

”Pojat, teillä on paha silmä”, nainen sanoi ja painui takaisin pehkuihin.