Sanajahdista puuttuu kaksi sanaa ”tavara” ja ”lehti”. Ongelmaa selvitetään parhaillaan, jotta ensi viikon lehteen saataisiin varmasti toimiva versio. Pahoittelemme virhettä.

Ilmoittaja! Huomaathan, että Kouvolan lehtipainon sulkemisen vuoksi materiaalien määräajat ovat muuttuneet. 

Kulttuuri ja hyvinvointi

Olen päässyt viime syksystä lähtien käymään hyvinvointivalmentajan luona. Tästä mahdollisuudesta olen ollut kiitollinen. Kun pääsee keskustelemaan omaan hyvinvointiin ja terveyteen liittyvistä asioista alan ammattilaisen kanssa, saa uusia näkökulmia asioihin.

Hyvinvointivalmentajan luona olen saanut itselleni nettiin hyvinvointipolun, jossa on monenlaista materiaalia niin fyysisen kuin henkisen hyvinvoinnin ylläpitoon.

Ilahduttavaa on se, että myös kulttuuri sekä luonto nähdään tärkeinä osasina yksilön hyvinvoinnin rakentamisessa. Itse olen melko suuri kulttuurin kuluttaja Kulttuurista olenkin mielestäni saanut vuosien mittaan monenlaista hyvinvointia ja elämyksiä elämääni.

Hyvinvoinnista puhuttaessa on pakko todeta, että omalla kohdallani teoria ja käytäntö on joskus niin kovin vaikeaa yhdistää. Vaikka teoriatietoa monista asioista kuten ravitsemuksesta sekä liikunnasta on kertynyt tähän ikään melko paljon, niiden arkeen tuonti on se haaste. Kuulostaako tutulta?

Sosiaalisessa mediassa on valtavat määrät tarjontaa kaikenlaisista ruokavalioista, treeniohjelmista yms. Mutta: hyvinvointi on muutakin kuin ravitsemusta ja liikkumista. Tärkeitä kivijalkoja ne ovat ja fyysisen terveyden kannalta kaikkein tärkeimmät asiat.

Viime viikkoina lasten kulttuuriviikkojen rantautuminen lähiseudun päiväkoteihin sekä kouluihin on tuonut kulttuurihyvinvointia kaikille lapsille tasapuolisesti. Tällaiset kulttuurielämykset voivat tehdä lähtemättömän vaikutuksen lapseen. Joku voi aloittaa jopa uuden harrastuksen jonkin kulttuurikokemuksen myötä.

Kulttuuri tuotuna päiväkoteihin ja kouluihin tuo kaikille lapsille ja nuorille tasa-arvoisen mahdollisuuden kokea elämyksiä; musiikkia, teatteria, taikuutta – mitä se kussakin yksikössä on ollut.

Koulussa opetan musiikkia omalle 3.luokalleni. Erityistä flowta on havaittavissa, kun innostutaan porukalla yhdessä laulamaan. Suosikkilauluja on kertynyt jo aikamoinen liuta…Ehdottomia suosikkeja ovat olleet Ukko Jörrikkä, Mummuruu ja Papparaa, Oiva Orava sekä Ötökkätanssi. Hauskojahan ne ovatkin…

Nyt kun olemme ottaneet haltuun klassikkosoitinta (anteeksi kotiväki, heh) eli nokkahuilua, niin yhteisöllisyys on saanut uuden ulottuvuuden. Se tunne, kun olet tärkeä osa kokonaisuutta säestämällä itse koko kappaleen, lisää merkityksellisyyden kokemusta.

En voi olla tyytyväisempi, jos musiikkitunnin jälkeen koulun käytävällä raikuu jonkin yhdessä lauletun viisun kertosäe. Luulen, että siinä kohtaa yhdistyy oppiminen sekä hyvinvointi – kokemus merkityksellisyydestä.

Jaa kirjoitus somessa

Lähetä tai printtaa kirjoitus