Pilapiirtäjä Kari Suomalainen piirsi kuvia Kakarakirjaan Mäntlahdessa heinäkuussa 1959. Tämä käy ilmi Lippe Suomalaisen elämäkerrasta Elämässä kiinni vuodelta 2009. Lipen vanhemmat asuivat Mäntlahden Upseerikylässä, jossa Suomalaiset vierailivat kesäisin. Lipen isä oli Haminan varuskunnan asemestari.

Kuvissa perheen pojat Petteri ja Valtteri touhuavat rannalla ja rantavedessä. Petteri oli tuohon aikaan iältään noin kolme- ja puolivuotias, Valtteri taas puolitoista. Kummatkin ovat nakuina, paitsi että Valtterilla on leveälierinen aurinkohattu. 

Luonnosmaiset rantapiirrokset ovat Kakarakirjan ainoat hiilellä piirretyt kuvat. Hiileksi minä ainakin jäljen tulkitsen. Mistään poseerauskuvista ei ole kyse. Kari on lennosta tallentanut poikien luontaisia touhuja. Tästä esimerkkinä kuva, jossa Valtteri istuu kyykkypissillä selin piirtäjään. Tässä kuvassa pojalla on myös auringolta suojaava paita päällä.

Lipen mukaan kuvat on piirretty kalliosaareen suuntautuneen veneretken aikana, saaren rannassa. Minusta ympäristö vaikuttaa kuitenkin hiekkarannalta. Lippe kertoo perheen käyneen polskimassa läheisellä hiekkarannalla. Minun lapsuudessani 60-luvulla ranta tunnettiin nimellä Hiekkaski. Kävimme uimassa siellä päivittäin, jos Kylänlahden rannassa sijaitseva lämminvetisempi Koukkuski eli Koukkuniemi ei vienyt voittoa. 

Kävin katsomassa mitä Hiekkaskille kuuluu nykyään. Jykevä puuaita ja -portti estävät pääsyn Pyötsaarentieltä rannalle johtavalle tielle. Lukitun portin pielessä on kyltti, jossa pysähtymistä vaativaan kämmeneen on piirretty STOP-liikennemerkki. Kämmenen vieressä lukee kissankokoisin kirjaimin: ALUEELLA KOIRA! Sen alle on präntätty vähän pienemmällä: Ilmoitathan tulostasi! Ihan alimmaisena on vielä pieni lankapuhelimen kuva, jonka perään on kirjoitettu puhelinnumero. Ajattelin ensin soittaa ja ilmoittaa, että haluan portin auki lapsuuteeni. Mutta luovuin pian ajatuksesta, koska koira ei todennäköisesti ole puudeli.

Päivä kalliosaaressa heinäkuussa 1959 jäi Lippe Suomalaisen muistiin harvinaisen hyvänä: ”Sinä päivänä kaikki tuntui loksahtavan kohdalleen, ja me kuusi, neljä aikuista ja kaksi pientä lasta, muodostimme sopusointuisen yhteisön, jossa oli hyvä olla.”

Lippe jopa haaveili muutosta Mäntlahteen: ”Kuinka ihanaa olisi jäädä pysyvästi niin onnelliseen mielentilaan!”

Kari painoi asian muistiinsa ja alkoi myöhemmin vinoilla, että ”avioliittomme aikana Lippe on vain kerran ollut onnellinen – silloin Mäntlahdessa”.