Nälkäpäivä -keräys on varautumista onnettomuuksiin

Suomen Punaisen Ristin Nälkäpäivä-keräyksellä kerätään varoja katastrofirahastoon. Lipaskeräystä toteutetaan Haminassa torstaista lauantaihin saakka. Katastrofirahastoon kerättävät varat ovat niin sanottuja sitomattomia varoja, eli niitä käytetään siellä, missä ilmenee äkillinen tarve.

Kotimaassa autetaan muun muassa kadonneiden etsinnöissä, annetaan henkistä tukea kriisin tai onnettomuuden kohdanneille, hankitaan välttämättömiä perustarvikkeita tulipalossa kotinsa menettäneille sekä toimitaan tarvittaessa suuronnettomuuksissa viranomaisten tukena. Punaisen Ristin tietojen mukaan Katastrofirahastosta autetaan kotimaassa äkillisen kriisin tai onnettomuuden kohdanneita keskimäärin kolme kertaa viikossa.

Keräyskampanjan  nimi, Nälkäpäivä-keräys, sai alkunsa Afrikan nälänhädästä ja alkuperäisideana oli, että suomalainen on päivän vähemmällä ruoalla ja lahjoittaa säästyneet rahat. Kampanjoinnissa on nimi säilynyt, mutta  kevyemmin syömistä ei pidetä enää erikseen esillä, koska yhteiskunnan heikentynyt taloudellinen tilanne merkitsee monelle sitä, että vyötä joudutaan tiukentamaan muutenkin.

Jaa kirjoitus somessa

Lähetä tai printtaa kirjoitus

Joulukalenteri on nyt avattu!

Tervetuloa odottamaan joulua kanssamme.