Pieni huone, jossa oli kerrossänky. Kerroksessa kymmeniä samanlaisia huoneita. Yhteinen pieni keittiö ja oleskelutila. Sellainen oli ensimmäinen opiskelija-asuntoni kansanopiston asuntolassa. 

Se oli askel itsenäisen elämän alkuun ylioppilaskirjoitusten jälkeen. Elämä asuntolassa oli sopivan itsenäistä, mutta kuitenkin turvallista. Siellä me olimme suloisessa sekametelisopassa kasvatustieteen, antropologian, viestinnän ja näyttämötaiteen opiskelijat.

Useimmille pojille tuohon aikaan yhteisöasuminen oli tuttua jo asevelvollisuuden kautta. Naisille vapaaehtoinen asepalvelus mahdollistui vuonna 1995. Itse olin silloin jo opintojeni syrjässä vahvasti kiinni. Inttivaihe jäi minulta väliin. Sain siis opetella itsenäistymistä opiskelija-asunnossa. Kansanopistovuoden jälkeen muutin opintojen perässä Savonlinnaan ja siellä legendaariseen Malakias-nimiseen taloon. Siellä asuin vuoden. Kahden hengen solukämppä jossa oli punaiset muovimatot ja Marimekon verhot valmiina ikkunoissa. Hiukan askeettista 70-luvun tyyliä. Asuntolan aulassa oli yleisöpuhelin johon kävi kioskilta tai kaupasta ostettu puhelukortti. Kämppikseeni en tutustunut, sillä hän viihtyi visusti omissa oloissaan. Emme opiskelleet samassa oppilaitoksessa. Vaikka jaoimme yhteisen kylppärin ja keittiön emme juurikaan tavanneet. Se yksinäisyyden tunne hiukan harmitti ja siksi soluelämäni kesti vain vuoden päivät. 

Etsimme kurssikaverini kanssa huoneiston yksityisiltä markkinoilta. Saimme kivan asunnon ihan kaupungin keskustasta. Kaksi makuuhuonetta, iso olkkari ja keittiö. Se tuntui ihan luksukselta solukämpän jälkeen kun kulut pysyivät lähes samoina kuin aiemminkin. Tässä asunnossa asuin opiskeluiden loppuun saakka.

Tuhannet nuoret muuttavat tänäkin syksynä opintojen alkaessa pois kotoaan. Monissa perheissä eletään haikeita aikoja kun perheen nuori muuttaa eri paikkakunnalle ja kotipesä tyhjenee. Kaikki tämä on luonnollisesti elämään kuuluvaa, mutta niin paljon tunteita herättävää. 

Kodin hiljaisuus saattaa yllättää. Siinä hetkessä konkretisoituu Maarit Hurmerinnan laulun sanat “Lainaa vaan, lainaa vaan. Oi pienokainen oot lainaa mulle hetken vain”. 

Tsemppiä kaikille tyhjenevän pesän syksyä viettäville. Haikeaa, mutta samalla hienoa. Kyllä ne nuorten siivet kantaa!