Ystävyys se on metka asia. Kun olet ystävystynyt lapsena tai nuorena jonkun kanssa, niin se yhteys ei niin vain häviä mihinkään, vaikka vuodet erottaisivat ystävykset. 

Tänä kesänä koin mahtavan jälleennäkemisen 30 vuoden takaa. Lapsuudenystäväni tuli yllättäen katsomaan teatteriesitystä, jossa näyttelin mukana. Hän tuli Länsi-Suomesta ja matkaa kertyi noin 350 km. Olin tästä tapaamisesta äärimmäisen otettu. 

Sovimme seuraavaksi päiväksi kahvihetken meillä Neuvottomassa. Neuvoton meidät lapsena yhdistikin. Ystäväni isovanhemmat asuivat kivenheiton päässä lapsuudenkodistani ja hän vietti kesälomansa mummolassa. Jotenkin me sitten löysimme toisemme ja ystävystyimme. 

Tuntuu jotenkin uskomattomalta, että siinä muutaman tunnin sisällä kahvittelun lomassa kävimme tuosta vain historiamme läpi niiltä kolmelta vuosikymmeneltä, joina emme ole olleet yhteyksissä. Juttu luisti kuin olisimme olleet jatkuvasti tekemisissä. 

Ystäväni muisti paljon sellaisia asioita lapsuudestamme, jotka olin itse jo unohtanut. Sen, että opetin hänet (muutaman vuoden vanhempi kun olin) leipomaan pizzaa. Hän muisti, kuinka hypimme navetan vintiltä heinäkasaan ja muisti jopa meidän silloisten kissojemme nimet. Pidimme usein Levyraateja, joissa kuunneltiin Duran Durania, Brosia, Sabrinaa ym. Minä olin kuulemma taitavampi arvostelemaan biisejä, koska olin pari vuotta vanhempi. Kourupallo oli suosikkipelimme ja sitä jaksoimme viskoa tunnista toiseen. Joskus kuljimme ystäväni papan keltaisen Toyotan kyydillä Haminaan, Centrumiin. Siellä oli ne kaupungin ekat rullaportaat, hienoa oli! 

Minusta hauskinta on, että ystäväni muistaa, kuinka meillä kotona oli isoja punakuorisia Edam-pallojuustoja. Niitä sai maatilalle ostettua meijerin myymälästä. Juustoa höyläsimme suoraan pallosta ja teimme ruhtinaallisia juustovoileipiä evääksi, kun menimme nukkumaan leikkimökkiin. Ystäväni ei nykyään juurikaan juustoa syö, mutta jos joskus sitä ostaa, niin se on tietenkin Edamia. Lapsuudesta tuttua. 

Minun mittapuullani lapsuudenystäväni on “maailman kansalainen”. Hän on reissannut paljon ja ollut monessa mukana. Ihailen hänen monipuolisuuttaan sekä rohkeuttaan tarttua erilaisiin asioihin. 

Oli mukavaa kierrättää häntä meidän pihapiirissä sekä lapsuudenkodissani. Näin, kuinka “muistijäljet” nousivat pintaan. Muistot – niitä ei meiltä kukaan vie. Hän kertoikin, että osa hänen juuristaan on Neuvottomassa, edesmenneiden isovanhempien kylässä. 

Jos olet pohtinut, ottaisitko yhteyttä ystävään, jota et ole pitkään aikaan nähnyt, voin lämpimästi suositella! Se saa aikaan merkillisen hyvän mielen.