Jos jokin asia sattuu painamaan mieltä, voi ajatella, että se on kuin kivi, joka hiertää kengässä. Itselleni kävi hiljattain ihan konkreettisesti niin, että kivi hiersi kengässä. Asia eteni seuraavasti… 

Olin taannoin pikkujouluissa peräkkäisinä iltoina. Ensimmäisissä juhlissa toisen ukkovarpaan kohdalla oli koko illan ikävä tunne. Otin loppuillasta kengän pois jalasta ja yritin poistaa roskaa, mutta mitään ei kengän kärjestä löytynyt. 

Seuraavissa pikkujouluissa sama ikävä tunne oli varpaan kohdalla ja jälleen tutkin kenkää. Tällä kertaa kai tarkemmin, sillä huomasin, että koko kenkä irvisti sivusaumastaan….

Kengän repeämä oli haukannut pohjan ja sisäpohjan väliin ihan reilusti pieniä kiviä. Ei mikään ihme, että “ihan hiukan” varvasta hiersi. Kyllä minä niin mieleni pahoitin, olihan kengät palvelleet satunnaisesti käytettynä vasta 20 vuotta, nytkö jo hajosivat? (ripaus sarkasmia). 

Tänä vuonna olen törmännyt useisiin kenkiin liittyviin tapahtumiin. Huvittavaa sinänsä, että kolumnin voi kirjoittaa vaikkapa kengästä, jos se tuntuu koskettavan omaa elämää tavallista enemmin. 

Keväällä suvun juhlissa puolikas kengänpohja oli jäänyt juhlapaikan nurmikolle kunnes sukulaismies huomasi, että hänen molemmat kenkänsä murenevat “käsiin”. Muun juhlaväen käydessä sisään kengät jalassa, oli nämä pohjattomat kengän reppanat rappusilla odottamassa roskikseen menoa. 

Kenkien muodossa olen saanut kokea auttavaisuutta ja sydämellisyyttä tänä keväänä, kun sain pojillemme lainaksi juhlakengät hautajaisiin. Tämä oli iso juttu siinä hetkessä, kun ei tarvinnut lähteä ostamaan kaikessa kiireessä kaksia uusia kenkiä. 

Työpaikalla hymyn huulille tuo mustat Kuomat. Voitte vain kuvitella kuinka monet mustat Kuomat koulun eteisestä löytyy talviaikaan… Ja lapsethan ovat sen verran hetkessä eläviä, että välitunnille kiirehtiessä ei nyt ole niin nökö nuukaa, onko jalassa koon 34 vai koon 37 Kuomat.

Opettajien toinen, salattu ammatti onkin agentti, joka etsii kadonneita ulkovaatteita ja jalkineita. Uskokaa pois! Onneksi nämä mysteerit lähes aina selviävät. 

Kengänpohjien mureus tai murenevuus on tänä vuonna tullut vastaan usein. Viimeisin surkuhupaisin tapaus on, kun läheinen ihminen oli sijaispukkina joulutapahtumassa (nuorille lukijoille tiedoksi, että tietenkin sijaispukki, sillä se oikea asuu Korvatunturilla). Pukki oli laittanut jalkaansa vanhat mustat nahkasaappaat. Yht’äkkiä huomattiin lattialla omituisia mustia kasoja. 

Itse kävelin harjan ja rikkalapion kanssa pukin perässä, kun joulupukin saapikkaat murenivat ihan silmissä lattialle. Luultavasti kovin moni ei tuota sirkusta huomannut…. mutta voin todeta, että kyllä nolotti!