Sanajahdista puuttuu kaksi sanaa ”tavara” ja ”lehti”. Ongelmaa selvitetään parhaillaan, jotta ensi viikon lehteen saataisiin varmasti toimiva versio. Pahoittelemme virhettä.

Ilmoittaja! Huomaathan, että Kouvolan lehtipainon sulkemisen vuoksi materiaalien määräajat ovat muuttuneet. 

Annan Narinkat kirpeässä pakkassäässä

Annan Narinkoilla vieraili monenlaista väkeä, mm. kerjäläistonttu keripukki (Taina Parikka, vas.), maahispupu (Liisa Hellstén) ja tonttukuningatar (Katri Torro).

Kauppiaantalomuseo myyntikojuineen ja pihapiireineen oli kaunis kuin kuvakortti. Kävijämäärät kuitenkin jäivät totutusta, ja myyjiäkin oli hieman tavanomaista vähemmän.

– Myyjäisiä järjestetään nyt lähiseudulla useita. Lisäksi RUK:n omaistenpäivä oli tänä vuonna viikkoa ennen narinkkoja, se on yleensä tuonut meille paljon kävijöitä, Annan Narinkkojen järjestäjät tuumivat.

Narinkkojen yhteydessä yleisö pääsi tutustumaan myös Kauppiaantalomuseon joulutarinaan Ilon ja valon juhla, jossa perehdytään mm. juutalaisten hanuka -juhlaan ja talon asukkaiden kohtaloihin joulun alla  1873.

Eeva Koivula Haminan Museoiden Ystävät -yhdistyksen myyntikojulla esitteli yhdistyksen toimintaa

Lue lisää aiheesta:

Isojako KEVÄT 26 23.2.2026-
Jakelumuutos 9.1.2026-

Jaa artikkeli somessa

Lähetä tai printtaa artikkeli