Sanajahdista puuttuu kaksi sanaa ”tavara” ja ”lehti”. Ongelmaa selvitetään parhaillaan, jotta ensi viikon lehteen saataisiin varmasti toimiva versio. Pahoittelemme virhettä.

Ilmoittaja! Huomaathan, että Kouvolan lehtipainon sulkemisen vuoksi materiaalien määräajat ovat muuttuneet. 

Uuteen matkailun aikakauteen

Hevosvetoisessa Harjun oppimiskeskuksessa panostetaan entistä enemmän matkailuun. Koulutilan vanha päärakennus on valjastettu kokonaan erilaisten tapahtumien, juhlien ja kokousten pitopaikaksi.

Kun matkailun markkinointiin satsaaminen antoi viitteitä siitä, että kysyntää riittää, aloitettiin 1816 rakennetussa päärakennuksessa muutostyöt ja matkailusta halutaan kehittää koulutilalle sivuelinkeino.

Harjussa on hienot puitteet ja pitkä historia. Juuret ulottuvat aina Katariina Suuren aikoihin 1700-luvun lopulle. Suurkartano oli aikanaan edelläkävijä monessa.

Koulutila siirtyi valtiolle 1885 ja Harjuun perustettiin maatalousoppilaitos jo vuonna 1889. Uusi koulu oli menestys. Ensimmäisinä vuosina oppilaita tuli joka puolelta Suomea, erityisesti maataloudellisesti kehittyneistä Uudenmaan, Hämeen ja Lounais-Suomen lääneistä.

Valtio luovutti oppilaitoksen ylläpidon vuonna 1996 Harjun oppimiskeskus Oy:lle ja oppimiskeskus tunnetaan vahvoista johtajistaan, jotka ovat luotsanneet tilaa haluamaansa suuntaan.

Tästä kertovat muun muassa koulutilan täysimittainen ravirata ja kivinavetan muuttaminen ravitalliksi. Kaikki ei kuitenkaan aina ole mennyt maaliin asti. Haminan Energialla ja Harjun Oppimiskeskus Oy:llä oli valmiit suunnitelmat biokaasulaitoksen rakentamisesta koulutilan maille. Tuotantotukijärjestelmän varmistumiseen meni kuitenkin aikaa, johtaja ehti vaihtua ja uusi johtaja torppasi edeltäjänsä suunnitelmat.

Täytyy nyt toivoa, että matkailu saadaan nostettua uudelle tasolle unohtamatta kuitenkaan opiskelumahdollisuuksien markkinoinnin merkitystä. Puitteet niin koulutuksen järjestämiseen kuin matkailuun ovat mahtavat. Onhan Harjun Agronomientalossa yöpynyt presidentti Tarja Halonenkin.

Jaa kirjoitus somessa

Lähetä tai printtaa kirjoitus