Sanajahdista puuttuu kaksi sanaa ”tavara” ja ”lehti”. Ongelmaa selvitetään parhaillaan, jotta ensi viikon lehteen saataisiin varmasti toimiva versio. Pahoittelemme virhettä.

Ilmoittaja! Huomaathan, että Kouvolan lehtipainon sulkemisen vuoksi materiaalien määräajat ovat muuttuneet. 

Valoilla tunnelmaa jouluun

Sisustusvaloissa ehdoton trendiväri on nyt kupari. Myös valkoinen ja harmaa ovat suosittuja. Joulunajan valokoristeissa ja kynttilöissä suositaan valkoista.

Haminan Valossa & Tilassa valkoiset kuuset on jo myyty loppuun. Yrittäjä Susanna Häsä sanoo, että vain esittelykuusi on jäljellä.

Valaisimia ja valokoristeita Fredrikinkadulla sijaitsevassa erikoisliikkeessä on kuitenkin kattava valikoima. Kauppa on jouluvaloja täynnä ja kaupasta saa myös polttimoita palaneiden tilalle.

– Erityisesti lasten suosiossa on nyt valaistu lumiukko. Suosioon ovat nousseet myös puiset pattereilla toimivat valokoristeet, jotka on tarkoitettu pöydälle tai ikkunan eteen roikkumaan. Valokoristeissa on myös ajastin. Näissäkin on paljon valkoista, mutta joulunpunaisiakin löytyy, sanoo Susanna Häsä.

– Valoköynnöksissä suositaan nyt lämmintä valkoista valoa ja toki eri värejäkin on, mutta harva enää haluaa jäänsinistä niin kuin silloin, kun valoköynnökset tekivät tuloaan.

Keskellä iso Susanna Häsän ilotulitukseksi kutsuma valokoriste on uusinta uutta. Sitä saa myös valkoisella rungolla. Koristeessa vain muutamat ledit vilkkuvat. Valaistu lumiukko on lasten ehdoton suosikki.

Valoköynnöksiä löytyy kaikenlaisia sekä sisälle että ulos.

– Myös hyviä paristoilla toimivia, joita voi viritellä sinnekin, minne sähköjohtoa ei saa, ja valoissa on myös hämäräkytkin. Ei tarvitse juosta erikseen sytyttämässä ja sammuttamassa valoja, Häsä vinkkaa.

Kysyttyjä nyt ovat myös kuistin ja parvekkeen reunoille hyvin sopivat, sähköllä toimivat ”valoröyhelöt”, joissa on neljällä metrillä 700 lediä. Valoja voi myös himmentää tai laittaa vilkkumaan. ”Valoröyhelö” on kuin moninkertaista valoköynnöstä, jolloin lyhyelle matkalle saadaan paljon ledejä.

– Paperitähdet ovat yhä suosittuja. Samoin pöytäkynttilöitä, joissa on led-valo, menee aina. Vähemmän enää ostetaan A-kynttelikköjä.

Puiset jouluiset valokoristeet ovat nyt kysyttyjä. Susanna Häsällä on kädessä pöydälle sopiva punainen ”kylä”.

Lue lisää aiheesta:

Isojako KEVÄT 26 23.2.2026-
Jakelumuutos 9.1.2026-

Jaa artikkeli somessa

Lähetä tai printtaa artikkeli

Lue myös