Sanajahdista puuttuu kaksi sanaa ”tavara” ja ”lehti”. Ongelmaa selvitetään parhaillaan, jotta ensi viikon lehteen saataisiin varmasti toimiva versio. Pahoittelemme virhettä.

Ilmoittaja! Huomaathan, että Kouvolan lehtipainon sulkemisen vuoksi materiaalien määräajat ovat muuttuneet. 

Charlotte risteilee jälleen

Charlotten strategiset mitat: pituus 20 metriä, leveys n. 5 metriä, syväys 1,8, paino 60 tn. Mukava matkanopeus 7 solmua.

Jarmo Ahosen yrityksen, East Island Oy:n omistama risteilyalus Charlotte palasi Haminaan Lappeenrannasta marraskuun lopussa 2025.  Lappeenrantaan se päätyi syksyllä 2020, oltuaan sitä ennen Viipurissa Venäjän viranomaisten lopulta mysteeriksi jääneessä takavarikossa yli kolme vuotta. Lappeenrannassa Charlotte kunnostettiin perusteellisesti.

Nyt Hyökyn naapurina Tervasaaren laiturissa majaileva alus alkaa tehdä tilausristeilyjä Itäisen Suomenlahden saaristossa.

– Ensimmäiset matkat on jo tehty, porukka juhli syntymäpäiviä merellä, syöden, saunoen ja maisemista nauttien, Ahonen kertoo.

Charlotteen mahtuu noin 12 matkustajaa, yöpymispaikat löytyy kymmenelle. Alus ja sen palvelut ovat omiaan erilaisille ryhmille, yrityksille, yhteisöille, suku- ja kaveriporukoille. 

Aluksen pienessä keittiössä ja etukannen grillissä syntyvät tarjoilut matkustajien nälän ja toiveiden mukaan.

– Lohikeitto ja grilliherkut taitavat olla ne yleisimmät. Saimaalla risteillessä tarjoiltiin usein savulohta salaatin ja pottumuusin kera, sopiva menu myös merelle. Ja ennakkotilauksella meiltä saa mitä vaan halutaan.

Aluksesta löytyy sauna, aidolla puukiukaalla.

– Takakannelta pääsee uimatikkaita myöten mereen pulikoimaan.

Jarmo Ahonen on onnellinen saatuaan aluksensa takaisin. – Olen Hillon merenrantakylästä lähtöisin. Nyt asun maalla, mutta lähden aina Matinsaareen katsomaan, kun meri oikein kuohuu.

Ahonen muistelee hymyssä suin, miten ison elämyksen risteily, saunominen ja uiminen tuotti eräälle hollantilaisseurueelle.

–He ramppasivat saunaan ja uimaan loputtomiin. Heistä näki, että uusi kokemus oli todella mieluinen.

Charlottella tehdään tilausristeilyjä, mutta Ahonen lupaa, että myös yksittäiset henkilöt voivat kysyä, onko risteilyjä ja vapaita paikkoja.

– Tilaajan kanssa niin sovittaessa voidaan mukaan ottaa muitakin. 

Valmiita risteilyvaihtoehtoja löytyy lyhimmästä kahden tunnin maisemaristeilystä Tammioon tai Ulko-Tammioon suuntautuvaan reissuun, missä on varattu hyvin aikaa saaren omatoimiseen tutustumiseen.

–Reittejä suunnitellaan myös asiakkaan toiveiden mukaan. Risteilyn voi aloittaa myös muualta kuin Tervasaaresta, esimerkiksi Klamilasta.

Charlottessa ei matkustajien tarvitse palella, konehuoneesta löytyy myös tehokas lämmityskattila. Ennen matkailubisnestä pitkän uran korjaamoyrittäjänä tehnyt Ahonen tuntee laivansa tekniikan läpikotaisin.

Lue lisää aiheesta:

Jaa artikkeli somessa

Lähetä tai printtaa artikkeli