Koirakamuja ja Mutte-poni, grillimakkaraa ja paahdettuja vaahtokarkkeja, mutta ennenkaikkea: lunta ja lumileikkejä. Haminan lions -klubit järjestivät yhteistyökumppaneidensa kanssa Kesäpuistoon jo perinteeksi muodostuneen Lasten Talvitapahtuman.
– Pulkkamäessä on ollut jo 80 laskijaa, kertoi Mika Ramu Haminan Päivänpojista tilanteen puolenpäivän aikaan. Päivänpoikien partiolippukunta huolehti mäen turvallisuudesta ja piti pulkkalainaamoa.
Ekaluokkalainen Heljä totesi että talviloman alkaminen tuntuu kivalta, vaikka koulussakin on ollut mukavaa.
– Ensi viikolla lähdetään Lappiin, niin koulusta on lomaa vähän pidempään, kertoi Heljä.

– Väkeä on lumituiskusta huolimatta tullut ilahduttavan paljon, totesi LC Hamina Bastionin presidentti Vesa Uotila.
– Tänä vuonna keksittiin ajattaa tuohon nurmialueelle nuo isot lumikasat ja viedä sinne lapioita. Lapset ovat innoissaan kaivaneet lumionkaloita.
Leijonat olivat saaneet mukaan runsaasti yhteistyökumppaneita, järjestöjä, yhdistyksiä ja yrityksiä, jotka järjestivät aktiviteetteja tai tukivat tapahtumaa muuten. Myös pelastuslaitos ja poliisi olivat autojen kanssa paikalla esittelemässä työtään.
Liekö olympialaiset innostaneet lapsia, sillä tapahtumassa oli usealla lapsella kultamitali kaulassaan.
– Leijonahiihtoon on puoleen päivään mennessä osallistunut jo yli 40 lasta, sanoi Risto Niinisaari Leijonista.





