Paikalleen jämähtäneen korkeapaineen vuoksi on merivesi ollut koko Suomen rannikkoalueella matalalla jo useamman viikon ajan. Sinänsä harvinainen vedenkorkeusvaroitus matalasta vedestä on ollut sääkartoilla tällä kertaa pitkäkestoisesti.
Jakson aikana on Haminassa vedenkorkeus vaihdellut -60 ja -75 cm välillä teoreettisen keskiveden suhteen.
Vaikka vesi on ollut matalalla, ei ennätystä ole rikottu.
– Haminan ennätys on vuodelta 2013. 20.3. merivesi laski -116 cm, kertoo Ilmatieteenlaitoksen meriasiantuntija Anni Jokiniemi.
Pitkä korkeapainejakso oli painanut meriveden matalalle koko Itämeren alueella, ja lisäksi useamman päivän kestänyt koillistuuli ajoi vettä pois Suomen rannikolta.
Hitaammin vedenkorkeuteen vaikuttaa kokonaisvesimäärän muutos Itämeressä, eli mitä Tanskan salmista virtaa sisään ja ulos. Nopeampi ja paikallinen muutos tulee sääoloista, tuulesta ja ilmanpaineesta.
– Merenkulkuun tällä varmasti on jo vaikutusta, miten laivat pääsevät satamaan ja paljonko ne voivat ottaa lastia, Jokiniemi arvioi.
– Meillä väyläsyväykset riittävät varsin hyvin näilläkin vedenkorkeuksilla, HaminaKotka Sataman liikennejohtaja Timo Rosendahl kertoo.
– Joillakin aluksilla saattaa olla vaikutusta lastaukseen, ja se on alusten päälliköiden harkinnassa.
Muutoin satamassa eletään normaalia jäätalvea.
– Satamajäänmurtajat avaa väylää satamaliikenteelle. Jäänmurtaja Kontio on tullut valtion vesille, ja on juuri avustamassa alusta Haminaan.


