Ruissalon liikuntahallin iso sali muuttui viikko sitten keskiviikkona elektronisten pelien ja robotiikan maailmaksi. Haminan nuorisopalvelut järjesti e-sport tapahtuman osana Google Data Center Communityn AI Fellowship -Institute powered by instituutin ohjelmaa.
Paikalla oli mm. Assemblyn peliyhteisö, joka yhteistyökumppaneineen järjesti yleisön kokeiltavaksi pelitietokoneita, konsoleita, VR -laitteita ja ajosimulaattoreita.
Assembly on Suomen suurin pelifestivaali, joka järjestetään Helsingin Messukeskuksessa kahdesti vuodessa. Niiden lisäksi Assembly on toimijana Ruissalossa pidetyn kaltaisissa tapahtumissa tarjoten mm. yhteistyökumppaneiden kautta pelikoneita yleisön kokeiltavaksi. Paikalla oli myös e-urheilupiireille tuttu Jesse Kosamo, joka tänä vuonna voitti Suomen eFutisliigan, eli virtuaalisen jalkapalloliigan mestaruuden. Jesse saikin päivän aikana lukuisia haastoja efutisotteluihin.
– Päivällä tapahtuma oli suunnattu seiskaluokkalaisille. Täällä oli yhtäaikaa varmaan noin sata lasta ja nuorta, kertoo Outi Sorsa Assemblystä.
– Operaattorilla oli jotain hankaluutta yhteyksien kanssa, ja se aiheutti vähän odottelua.
Myöhemmin iltapäivällä tapahtuma oli avoin kaikille kiinnostuneille. Nuorisopalveluiden järjestämässä e-urheilukerhossa käyvät Eero Keskiaho ja Juho Helin pelasivat uusinta Super Mario Galaxya.
– Kerhossa on kiva kokeilla erilaisia pelejä, tuumasivat pojat, jotka nimesivät Minecraftin suosikkipelikseen.
Robotit esittäytyivät
Myös Ekamin tieto- ja viestintätekniikan ala esittäytyi e -sportissa. Tapahtuman musiikista huolehtivat opiskelijat, jotka olivat tehneet musiikkia tekoälyn avulla. Yhdessä kappaleessa esiteltiin mm. Haminassa uutta hyvinvointiteknologia -alan koulutusta.

Esillä oli myös hyvinvointirobotteja, joita käytetään yhä enenevässä määrin hyvinvointialalla.
– Hyvinvointiteknologian koulutus alkoi meillä tänä syksynä uutena, kertoo lehtori Risto Niinisaari.
– Hyvinvointiteknogia-asentaja asentaa ja huoltaa terveydenhuollon ja kotihoidon laitteita. Koulutuksessa saa monipuoliset IT-taidot, sähköasennusta sekä automatiikan ja mekaniikan perusteet. Robotiikka, tekoäly ja virtuaalitodellisuus ovat jo vahvasti mukana hyvinvointiteknologian kehittämisessä.



