Sanajahdista puuttuu kaksi sanaa ”tavara” ja ”lehti”. Ongelmaa selvitetään parhaillaan, jotta ensi viikon lehteen saataisiin varmasti toimiva versio. Pahoittelemme virhettä.

Ilmoittaja! Huomaathan, että Kouvolan lehtipainon sulkemisen vuoksi materiaalien määräajat ovat muuttuneet. 

Ikinuoret 80-vuotiaat juhlivat Tervasaaressa

Aseman kansakoulun v. 1952 ekaluokkalaiset kokoontuivat muistelemaan menneitä ja juhlistamaan 80 ikävuottaan.

Joukko entisiä ja nykyisiä saviniemeläisiä, jotka tänä vuonna ovat täyttäneet 80 vuotta, juhlivat syntymäpäiviään, muistelivat lapsuuttaan ja olympiavuoden syksynä aloitettua koulutietään. Yksi joukkomme sankareista oli Patu Patanen, joka tarjosi käyttöömme Tullikamarin tilat, jossa monikaan ei ollut aikaisemmin käynyt. Tarinoiden sinkoillessa nämä entiset pienet koululaiset tajusivat juttujen olevan yhteisiä ja tapahtumien tuttuja, niin kotipihoilta kuin koulusta.

Entisten ekaluokkalaisten opettaja Martta Tolvanen oli läsnä näköisnukkena.

Patu oli hankkinut opettajamme Martta Tolvasen näköisen nuken. Hän oli hionut myös varta vasten hankkimansa pulpetin puhtaaksi, ja sen kanteen jokainen ”jälki-istunnossa 23.11.2025” ollut kirjoitti nimensä tussilla. Järkkärivuorossa olivat Satu Tiili (Murtomaa) ja Raija Orasvuo. Pulpetti jää vieraskirjaksi luokkakuvan kera. 

”Jälki-istunnossa” riipustettiin nimet pulpetinkanteen.

Lue lisää aiheesta:

Isojako KEVÄT 26 23.2.2026-
Jakelumuutos 9.1.2026-

Jaa artikkeli somessa

Lähetä tai printtaa artikkeli