Kolmikulma Art Karhulan historiallisen teollisuusmiljöön tunnelmallisissa puutaloissa on oivallinen paikka esitellä taidetta. Ensimmäinen kattaus taidetta oli kesäkuussa, ja uusi näyttelykokonaisuus avautui viime viikolla.
Kolmikulma Art on samalla sekä näyttelygalleria, taidekahvila ja tapahtumapaikka. Ulkoa löytyy myös Taidepolku, jota ovat olleet toteuttamassa yksittäiset ihmiset, yhdistykset ja työryhmät mm. läheisistä päiväkodeista.
–Taidennäyttelyn lisäksi täällä on monenlaista ohjelmaa, askartelu- ja taidetyöpajoja, runoklubeja, musiikkia, liikuntaa jne. Ohjelmaa on lapsille ja aikuisille, kertoo tapahtumakoordinaattori, Teollisuuspuistoyhdistyksen hallituksessa toimiva valokuvaaja ja kulttuurivaikuttaja Sofia Virtanen.
–Taiteilijahaku oli kevättalvella, ja saimme mukaan taiteentekijöitä Kymenlaakson ulkopuoleltakin. Tätä on ollut hienoa tehdä yhdessä.
Haminalainen Taru Kolsi on asettanut näytteille valokuvia ja ulkona suoraan valokuvapaperille valottamiaan kasvikuvia. Sopivalla hetkellä valotus on keskeytetty, jotta kasvien värit ja muodot säilyisivät näkyvissä. Kuvat on tulostettu japanilaiselle, käsintehdylle washi -paperille.
–Alkuperäisiä ei voi laittaa esille, sillä niissä valottuminen vain jatkuisi, ja kasvit näkyisivät lopulta vain tummina silhuetteina, Taru kertoo.
Taidekonservaattorina Tarulla on tuntemusta erilaisista tekniikoista ja materiaaleista. Valonherkkien materiaalien taitajana häntä on alkanut kiinnostaa mm. valmistaa itse filmiä.
Kolmikulma Art on avoinna 8.8. saakka keskiviikosta sunnuntaihin.

Kolmikulma Art -taiteilijat 10.7.-8.8.
Sonja Väkevä, Virve Kukkonen, Timo Ahti, Henna Miettinen, Erkki Nieminen, Marko Korpimäki, Marianne Kurki, Anu Karanko, Taru Kolsi, Sofia Virtanen, Jari Clavert, Anne Stocker, Ella Koskimies, Pilvi Veijanen.




