Kesä – lomailun kulta-aikaa… Monissa perheissä se on myös melkoista arjen ja lomailun yhteensovittamista. Kuka, mitä, missä, milloin, minne…

Seuraan somessa bloggaajaa nimeltä Ruuhkavuosifaija. Hänellä on elämänmakuisia tarinoita lapsiperhearjesta sekä omista kokemuksistaan. Hän kertoi lapsuuden lomamuistonsa, johon pystyn samaistumaan sataprosenttisesti. Ruuhkavuosifaija oli lapsena perheensä kanssa autoreissulla Norjassa. Vanhemmat olivat ihastelleet vuolaasti upeita maisemia, mutta veljekset vain lukivat sarjakuvia. Ainoa hänelle mieleen jäänyt asia tuosta reissusta oli vadelmanmakuiset Tom ja Jerry-jäätelöt. Kyllä! Kun oikein pinnistelee omia kesälomamuistoja, niin ne ovat juuri tuollaisia pieniä, elämän (tai jäätelön) makuisia juttuja. Oma jäätelöni oli muuten Neuvottoman kiskalta ostettu Päärynälipsi. Sen ostin aina kävelymatkalla Pikkukunskille (silloinen kylän uimarannan nimi).

Ei siihen lomafiilikseen tarvitse aina matkoja ja uusia paikkoja. Jotenkin sitä vaan helposti ajattelee, että pitäis olla jotain “spessua” vaikka eihän se niin ole. Lapsen loman tärkein asia voi olla yhdessä vietetty aika kotona, mummolassa käynti, tori- tai uimaretket jne. Omasta lapsuudestani mieleen on jäänyt se ihana vapaus  vain olla ja puuhata kavereiden kanssa. 

1980-luvulla ei ollut älylaitteita, jotka olisivat koukuttaneet sisätiloihin istumaan tietokoneen ääreen.

Nyt perheellisenä on tehty muutamia reissuja, kun lapset olivat pieniä. Pikkulasten kanssa se olikin melkoinen sirkus matkatavaroiden pakkaamisineen. Viikon reissuun oli mukaan tullut tavaraa niin paljon, että sitä olisi voinut luulla muuttokuormaksi…

En ole kysellyt kovinkaan paljon jälkikäteen, mitä tapahtumia jälkikasvu muistaa heidän lapsuudessaan tehdyistä lomareissuista. Toivottavasti mieleen on jäänyt ainakin se reissussa syöty jäätelö….

Nyt huomaan, että lasten kasvettua teineiksi, ei tämä matkaanlähtöruljanssi ole mitenkään merkittävästi helpottanut. Pakkaaminen on omatoimista mutta….siinä missä yksi aloittaa pakkaamisen pari päivää ennen lähtöä, niin toinen on aivan viime tingassa etsimässä hävinneitä vaatteitaan. Jotenkin teinien tunnelmasta on aistittavissa räjähdysalttiutta. Yksi seurueesta ilmoittaa viime hetkellä, että hänhän ei ole muuten sitten minnekään lähdössä kun taas toinen suree yhä hävinneitä housujaan jne.

Mutta – kun sirkus vihdoin pääsee liikkeelle – alkaa se yhteinen lomafiiliskin löytyä. Matkan luonne on muuttunut ruuhkavuosien loputtomasta vahtimisesta ja nälkäkiukun ennakoinnista hiukan erilaisiin seikkoihin. Takapenkillä ei välttämättä vallitse koko ajan konsensus. Toisaalta, kun autossa ollaan kuin sillit suolassa, niin voidaan todeta, että perhe yhes koos!