Sanajahdista puuttuu kaksi sanaa ”tavara” ja ”lehti”. Ongelmaa selvitetään parhaillaan, jotta ensi viikon lehteen saataisiin varmasti toimiva versio. Pahoittelemme virhettä.

Ilmoittaja! Huomaathan, että Kouvolan lehtipainon sulkemisen vuoksi materiaalien määräajat ovat muuttuneet. 

Uuden-Summan liikuntahallin pääurakoitsija konkurssissa

Liikuntahallin työmaa on hiljainen.

Kaupunki tiedotti viime viikon lopulla Uuden-Summan liikuntahallin rakennushankkeen viivästymisestä.  Pääurakoitsija, perinteikäs rakennustoimisto Insinöörilinja ilmoitti viikolla hakeutuneensa konkurssiin. Työt työmaalla ovat toistaiseksi keskeytyneet.

Kaupungin kiinteistöpalvelut varmistivat ensi töikseen työmaa-alueen turvallisuuden. Alueen kulunvalvonta ja vartiointi on varmistettu, sekä keskeneräisten rakenteiden suojaus sääolosuhteilta. Hankintaprosessi urakan loppuun saattamiseksi on käynnistetty.

– Kaupunki sai tiedon viikko sitten Tekniikka&Talous -lehden uutisesta, kertoo kaupunkikehityspäällikkö Toni Puustinen.

– Pieniä merkkejä oli ilmassa jo aiemmin,  työmaalla oli mm. aiempaa vähemmän työntekijöitä.

Tilanteen takia liikuntahallin valmistuminen tulee myöhästymään aikataulustaan. Sillä on vaikutusta myös hankinnan kokonaiskustannukseen. 

– Oletan, että hanke viivästyy ainakin muutamalla kuukaudella, kertoo kaupunkikehityspäällikkö Toni Puustinen.

– Nyt on tärkeää saada hanke jatkumaan hallitusti.

Urakalla on rakennusajan vakuutena n. 10 % urakkasummasta, eli n. 200 000 euroa. Vakuussummakaan ei kuitenkaan ole heti käytettävissä.

Tällä viikolla työmaalla tehdään katselmus, jossa selvitetään työn valmiusaste sekä mm. työmaalla olevat rakennustarvikkeet ja niiden omistusoikeudet. Myös keskustelut konkurssipesän kanssa urakan loppuunsaattamisesta tai hankintaprosessin aloittamisesta ova käynnissä. 

Lue lisää aiheesta:

Jakelumuutos 9.1.2026-

Jaa artikkeli somessa

Lähetä tai printtaa artikkeli