Sanajahdista puuttuu kaksi sanaa ”tavara” ja ”lehti”. Ongelmaa selvitetään parhaillaan, jotta ensi viikon lehteen saataisiin varmasti toimiva versio. Pahoittelemme virhettä.

Ilmoittaja! Huomaathan, että Kouvolan lehtipainon sulkemisen vuoksi materiaalien määräajat ovat muuttuneet. 

Kotkan seudun musiikkiopisto on vireä vanhus

Puistotalolla voi musiikkiopiston lukuvuoden aikana käydä kuukausittain kuuntelemassa oppilaskonsertteja.

Kotkan seudun musiikkiopisto juhlii tänä vuonna 80-vuotista taivaltaan.

–Erityisen merkittävältä tämä juhlavuosi tuntuu, kun pääsemme juhlistamaan sitä uusissa tiloissamme Kotkansaarella, kertoo opiston rehtori Sini Lavastre. Opistossa opiskelee tällä hetkellä lähes 700 lasta ja nuorta. 

– Haminassa meillä on taiteen perusopetuksen musiikin laajan oppimäärän oppilaita 122 sekä muskarilaisia 77. Puistotalolla käy oppilaita aktiivisesti viikon jokaisena arkipäivänä.

Opiston opetustarjonta on lähes sama sekä Kotkassa että Haminassa. Lyömäsoitinopetusta tarjotaan ainoastaan Kotkassa, koska Haminasta puuttuu opetukseen tarvittava sopiva kalusto. 

Myös syksyllä 2023 Kotkassa uutena käynnistyneen musiikkiteatterilinjan yksilötunneilla voi käydä Haminassa.

– Musiikkiteatteriopetuksen kulmakivenä toimii oppilaiden muodostama ensemble-ryhmä, jossa opiskellaan viikoittain laulua, tanssia sekä näyttämöilmaisua opettajan johdolla. Tällä hetkellä ryhmät ovat toimineet pelkästään Kotkassa, mutta parhaillaan pohditaan mahdollisuutta aloittaa uusi musiikkiteatterilinjan ensemble-ryhmä myös Haminassa, mikäli sopiva määrä uusia oppilaita ilmoittautuu mukaan. Musiikkiteatterilinjalaiset ovat mukana Hamina Tattoon marssishowssa tulevana kesänä, mikä on upea juttu, Lavastre hehkuttaa.

Haminassa opiston toimipiste on Puistotalossa. 

– Puistotalon konserttisali tarjoaa upeat puitteet niin pienten kuin suurempienkin konserttien järjestämiseen. Sali on ainut konserttisali koko Etelä-Kymenlaaksossa, jossa on lavalla kaksi laadukasta flyygeliä. Flyygelit mahdollistavat pianistien monikätiset esitykset sekä kahden pianon teokset. 

Oppilaskonserteissa voi esiintyä oppilaat vasta-alkajista opintojaan päättäviin ja lapsista aikuisiin. Haminassa esiintyy kuukausikonserteissa opiston oppilaita eri instrumenteilla. Kevään viimeinen konsertti on maanantaina 27.4. klo 19. 

– Musiikin merkittävät hyvinvointivaikutukset on laajalti tiedossa, ja siksikin meidän roolimme tämänhetkisessä maailmantilanteessa on erityisen tärkeä. Musiikki antaa toivoa ja luo yhteyden ihmisten välille.

Sini Lavastre toivoo, että jokainen kävisi edes kerran opiston maksuttomissa konserteissa kokemassa musiikin hyvää tekevän vaikutuksen. 

– Esimerkiksi Jousien Gaalakonsertti lauantaina 25.4. sekä Nuoret leijonat-puhallinorkesterien konsertti 2.5. Kotkan konserttitalolla ovat varmasti kaikenikäisille kuulijoille hieno elämys. 

Musiikkiopisto järjestää Kotkassa musamarkkinat tiistaina 14.4. klo 17–19 Kotkassa opiston uusissa tiloissa osoitteessa Kuusisenkatu 8. Haminan Puistotalon musamarkkinat valtaavat keskiviikkona 15.4. klo 17–19. Markkinoilla pääsee kokeilemaan erilaisia soittimia, kuuntelemaan pikku konsertteja ja pyörittämään onnenpyörää. 

Lue lisää aiheesta:

Isojako KEVÄT 26 23.2.2026-
Jakelumuutos 9.1.2026-

Jaa artikkeli somessa

Lähetä tai printtaa artikkeli