Joukkoliikenteen karsitut vuorot eivät näy vain aikatauluissa. Ne näkyvät ihmisten arjessa: ikäihmisen lääkäriin pääsy vaikeutuu, nuoren koulumatkaan menevä aika pitenee kohtuuttomasti. Monelle syrjässä asuvalle oma auto on käytännössä välttämätön, jotta työssäkäynti, iltaharrastukset ja ostokset onnistuisivat. Syrjäseudut eivät houkuttele kaupallisia bussiyhtiöitä, koska matkustajamäärät ovat pieniä. Rahoituksen niukkuus rajoittaa ostopalveluiden käyttämistä puuttuvien vuorojen korvaajana. 

Syrjäseutujen joukkoliikenteessä tarvitaan uusia ratkaisuja. Eihän kaiken tarvitse olla perinteistä linja-autoliikennettä. Kutsuliikenne, kylätaksit ja koulukyyteihin yhdistetyt vuorot ovat keinoja, jolla palveluita voisi yrittää säilyttää kohtuullisin kustannuksin saavutettavina myös syrjäkylillä. 

Tähän suuntaan on jonkin verran jo mentykin. Tosin esimerkiksi Haminan palveluliikenne uhkaa pahimmillaan seisahtua jo heti kesällä. Palveluliikennettä hoitava liikennöitsijä ei halua jatkaa toimintaa entisillä ehdoilla. 

Joukkoliikennettä voi arvioida myös tasa-arvokysymyksenä. Oikeus liikkua, tehdä työtä, opiskella  ja osallistua yhteiskuntaan ei saa riippua postinumerosta.