Hannu Posti on edelleen ainut suomalainen yleisurheilija, joka on kilpaillut sekä kesä- että talviolympialaisissa. Urheilu-uransa jälkeen hän kunnostautui valmentajana.
Vehkalahdelta maailmalle ponnistanut Hannu Posti (1926–2012) kunnostautui urallaan niin kestävyysjuoksussa kuin ampumahiihdossa. Helsingin 1952 olympialaisissa hän ylsi 10 000 metrillä mitalien tuntumaan sijoittuen neljänneksi ajalla 29.51,4, pronssiin jäi eroa runsaat kolme sekuntia. Se oli samalla Suomen, perinteisen kestävyysjuoksumaan, paras sijoitus olympialaisissa 800–10 000 metrillä vuosien 1936 ja 1972 välillä. Lisäksi Posti juoksi Brysselin 1950 EM-kisoissa 5000 metrillä viidenneksi ja oli Bernin 1954 EM-kilpailuissa kympillä 14:s.
Akillesvaivat alkoivat haitata Postin juoksu-uraa 50-luvun puolivälissä, ja tämän myötä uudeksi päälajiksi tuli ampumahiihto. Ratkaisu oli Postille luonteva, sillä hän työskenteli Rajavartioston palveluksessa.
Uudessa lajissa hän saavutti pronssia henkilökohtaisella 20 kilometrin matkalla Seefeldin 1963 MM-kisoissa. Samoissa kisoissa Posti voitti joukkuekilpailussa hopeaa, kuten jo vuotta aiemmin Hämeenlinnassa pidetyissä MM-kisoissa. Talviolympialaisiin hän osallistui vuonna 1964, jolloin hän sijoittui Innsbruckissa 20 kilometrillä kahdeksanneksi. Tuon kauden jälkeen Posti, 38, lopetti urheilu-uransa.
Kipinä urheiluun syttyi aikuisiällä
Hannu Posti syntyi 15. tammikuuta 1926 Vehkalahdella. Sukunimen hän sai äitinsä tyttönimen mukaisesti. Isää perheeseen ei koskaan kuulunut ja äiti Vilhelmiina Sundgren kuoli Hannun ollessa 7-vuotias. Poika varttui enonsa luona, ja alkoi ansaita elantoaan erilaisissa maatöissä 13-vuotiaasta lähtien.
Välirauhan aikana 1940–41 Posti teki linnoitustöitä Haminan satamassa, jonka hän nimesi myöhemmin poikavuosiensa parhaaksi työmaaksi.
Jatkosodan käynnistyttyä Posti pohti, että armeijan palveluksessa saattaisi järjestyä kansanhuoltoon verrattuna paremmat ruuat ja vaatteet. Näin ollen hän päätti väärentää syntymätodistukseen ikänsä vuotta vanhemmaksi päästäkseen asepalvelukseen. Sittemmin oikea ikä selvisi, ja varsinaisiin rintamataisteluihin pääseminen jäi haaveeksi.
Poikasena hän oli ihaillut suomalaisia menestysjuoksijoita, eritoten Paavo Nurmea. Lapsuus oli ajan hengen mukaisesti liikunnallinen, mutta varsinaista kilpaurheilua Posti ei tiettävästi harrastanut. Kipinä urheiluun syttyi kesällä 1946, kun Posti, 20, voitti Puolustusvoimien maastomestaruuden 2000 metrillä.
Lontoon 1948 olympialaiset tulivat vastaan turhan aikaisin, mutta viimeistään vuonna 1950 hän nousi kovalle kansainväliselle tasolle.
Olympiavuosi 1952 oli Postin urheilu-uran kohokohtia, ja tuona vuonna hän meni myös naimisiin Annikki Liikan kanssa. Pariskunnalle syntyi kolme lasta.
Urheilijasta valmentajaksi
Läpi aktiiviuransa Posti työskenteli Rajavartiolaitoksessa. Vuonna 1964 hän siirtyi Puolustusvoimien palvelukseen Santahaminaan, jossa hän toimi kouluttajana ja valmentajana Puolustusvoimien käynnistäessä urheilujoukkotoimintaa.
1960-luvun loppupuolella Posti alkoi valmentaa Tapio Kantasta, joka voitti 3000 metrin esteissä olympiapronssia Münchenissä 1972 ja oli neljä vuotta myöhemmin Montrealissa olympianelonen tehden samalla 33 kestäneen SE:n.
– Hannu Posti oli auktoriteetti, mutta samalla läsnäoleva ja huolehtivainen valmentaja, Tapio Kantanen kuvailee Rakasta, kärsi ja taistele – suomalaisten kestävyysjuoksijoiden henkilökuvia -kirjassa (Juhana Unkuri 2025).
Posti valmensi muitakin kestävyysjuoksijoita, joista tunnetuimpia olivat Risto Ala-Korpi, Seppo Liuttu, Heikki Vakkuri ja Vesa Laukkanen. Puolustusvoimista Posti jäi eläkkeelle 1973. Vuosina 1977–1984 hän toimi Suomen Urheiluliiton Valmentajat -yhdistyksen puheenjohtajana.
Töiden puitteissa Posti asui perheineen Imatralla, Lappeenrannassa ja Helsingissä sekä myöhempinä vuosina Vantaalla. Vanhoilla päivillään hän harrasti esimerkiksi lenkkeilyä ja runonlausuntaa.
Valmentajana Posti totesi muun muassa:
“Jos jäät takkatulen ääreen niin tiedät, että on tuhansia urheilijoita, jotka lähtevät harjoittelemaan ollakseen parempia kuin sinä”.
Pääasialliset lähteet: Hannu Pelttarin haastattelu/hänen Helsingin Sanomiin tekemänsä Hannu Postin muistokirjoitus, ja Hannu Postin pojan Esko Postin haastattelu.
