Inna Valekzhanina istuu keittiön pöydän ääressä Haminan Tanelinkulmassa yhdessä isänsä, anoppinsa ja poikansa kanssa. Pöydällä komeilee kimppu auringonkukkia, joiden seassa on Ukrainan lippu.
Maan 33. itsenäisyyspäivää juhlitaan vielä illalla syömällä emännän tekemää täytekakkua. Mutta kännykän välittämät kuvat entisiltä kotikulmilta saavat kaikkien silmät kyyneltymään. Harkovassa oli muisteltu sodassa kuolleita sotilaita.
Venäjä hyökkäsi Ukrainaan helmikuussa 2022 monelta suunnalta. Yksi maan tasalle tuhotuista paikoista oli Innan perheen kotikaupunki Vovchansk Harkovan koillispuolella, parin kilometrin päässä Venäjän rajasta.
– Haminan kokoisesta kaupungista ei jäänyt mitään jäljelle, kertoo Innan isä, Pavlo Shubin. Pakoon oli lähdettävä heti. Monien mutkien kautta Inna omaisineen päätyi Haminaan.
– Aluksi ajattelin, että kunhan selviän täällä talven yli, niin lähdemme sitten takaisin, sanoo Inna.
Kevään tultua hän huomasi, ettei kotimaahan ollutkaan pikaista paluuta. Alkoi kotiutuminen Haminaan, joka lähes kahden vuoden jälkeen on alkanut tuntua kotipaikalta. Kotoutumista on auttanut haminalaisten ja ukrainalaisyhteisön tuki.
Ukrainan itsenäisyyspäivääkin vietettiin Haminassa lauantaina suomalais-ukrainalaisin voimin Simeon-salissa. Juhlassa rukoiltiin Ukrainan ja rauhan puolesta, lausuttiin runoja ja laulettiin. Simeon-salia koristivat maanviljelijä Esko Läätin lahjoittamat Ukrainan kansalliskukat eli auringonkukat.
Kaupunkikuvassa Ukrainan itsenäisyyspäivä ei näkynyt eikä Haminan suurlipun tilalla liehunut Ukrainan lippu niinkuin sodan syttymisen 2-vuotispäivänä viime keväänä.
Ukrainassa itsenäisyyspäivä on koko kansan juhla
Innan perheessä muistellaan kaiholla itsenäisyyspäivän viettoa Ukrainassa. Kansallinen vapaapäivä täyttyi tapahtumista. Heti aamulla avattiin markkinat, käytiin sodassa kaatuneiden muistomerkeillä ja konserteissa sekä tanssittiin, laulettiin ja annettiin pieniä lahjoja.
– Iltaisin tehtiin saslikia ja vietettiin aikaa joen rannalla, muistelee Inna haikeana.
– Ja päivä päättyi aina hienoon ilotulitukseen, täydentää Innan isä, Pavlo Shubin.
Inna haluaa Suomessakin noudattaa kotimaansa perinteitä, joihin kuuluu mm. pukeutuminen Ukrainan kansallispuvun kirjailtuun paitaan eli Vyshyvankaan.
– Itsenäisyyspäivä on tietysti iso juhla, olemmehan ukrainalaisia ja haluamme kertoa lapsillemme, miten sitä on aina vietetty, hän sanoo. Innan anoppi, Valentina Valekzhaninalle päivä edustaa mennyttä aikaa.
– Se on muisto maastamme ja meidän perinteistämme ja meidän elämästämme parempina aikoina, hän sanoo.
– Se on yksinkertaisesti muisto. Nopeaan rauhaan ei Innan perheessä usko kukaan.
Inna omaisineen ei enää aio palata Ukrainaan. Inna menetti aviomiehensä jo sotaa edeltäneen kansalaissodan aikana eikä vanhuksillakaan ole enää mitään, mihin palata. Perheelle riittää nyt se, että Inna voi kasvattaa 9-vuotiaan poikansa Ruslanin turvallisissa oloissa ja että perheenjäsenet pikkuhiljaa haminalaistuvat ja suomalaistuvat.
– Osaan jo aika monta sanaa, kehuu Pavlo Shubin ja luettelee: hei, moi, kiitos, huomenta, yksi kaksi kolme! Samaan hengenvetoon hän kysyy huolissaan: Mihin minut täällä haudataan, kun kuolen?
