Sanajahdista puuttuu kaksi sanaa ”tavara” ja ”lehti”. Ongelmaa selvitetään parhaillaan, jotta ensi viikon lehteen saataisiin varmasti toimiva versio. Pahoittelemme virhettä.

Ilmoittaja! Huomaathan, että Kouvolan lehtipainon sulkemisen vuoksi materiaalien määräajat ovat muuttuneet. 

Joululomalla ulkoilemaan

Vuonna 2013 oli kauppatorillekin tehty luistelukenttä. Kireistä pakkasista huolimatta luistelijoita riitti.

Tänä talvena hiihtolatuja on päästy tekemään aikaisemmin kuin pitkiin aikoihin.

– Kaupungin laduista Tarmola ja Ruissalo ovat olleet hyvässä kunnossa, ja kylienkin latuja on aloitettu pohjaamaan, sanoo kaupungin liikuntapaikkavastaava Heikki Vuoksiala.

Tälle viikolle sattuvat sateet tuovat pienen kysymysmerkin luonnonlumilatujen kestävyyden suhteen. 

– Varmuudella voi luvata, että Ruissalon tekolumilatu kestää nämä sateet. Sinne ainakin pääsee hiihtämään joululoman aikana.

Luistelukentistä ainakin alkuviikosta kunnossa olivat Husula, Neuvoton ja Rauhankatu.

Uimahalli on suljettuna 24.–26.12. ja 1.1. Jouluaatonaattona ja uudenvuoden aattona ulkoallasalue on suljettu.

– Uimahallilla on ollut aivan huippukausi ja erityisesti ulkoallas on ollut todella suosittu. Uimahallissa on ollut vuoden aikana n. 150 000 käyntiä, Vuoksiala kertoo.

Lue lisää aiheesta:

Isojako KEVÄT 26 23.2.2026-
Jakelumuutos 9.1.2026-

Jaa artikkeli somessa

Lähetä tai printtaa artikkeli