Ilmoittaja! Huomaathan, että Kouvolan lehtipainon sulkemisen vuoksi materiaalien määräajat ovat muuttuneet. 

1600-luvun jalkaväkirykmentti harjoitteli Bastionissa

Bastionissa paukkuivat musketit ja ruutipilvet pöllähtelivät. Taustalla kuului ruotsinkielisiä komentoja, jotka liikuttivat musketöörien lisäksi ympäri kenttää pitkin seipäin aseistautunutta miesjoukkoa.

Gars, Gustavus Adolphus Rex Sueciae oli saapunut kaupunkiin.

Historian elävöitysryhmä Gars on keskittynyt 1600-luvun ruotsalaiseen jalkaväkeen.

Kolmikymmenvuotisessa sodassa tulivat suomalaiset hakkapeliitat tunnetuiksi, mutta valtaosa suomalaisista taisteli kuitenkin pakkovärvättyinä jalkaväessä.

– Jalkaväkirykmentin perusaseita olivat piikki ja musketti. Piikkimiehet olivat kuin liikkuva linnake, jonka tehtävänä oli torjua ratsuväen hyökkäys, kertoo piikkiryhmän kouluttaja Konsta Nikkanen.

Piikin, lähes viisimetrisen piikkipäisen seipään käsittely tiiviissä ryhmämuodostelmassa vaatii täsmällisyyttä ja yhtäaikaisuutta. Piikkiäksiisiin osallistunut Teemu Kuitunen oppi nopeasti oikeat liikkeet.

– Tulin paikalle mielenkiinnosta. Komennot olivat aluksi tietysti outoja, mutta kavereita seuraamalla pääsi nopeasti jyvälle hommasta, Teemu kommentoi.

Näyttävään harjoitukseen olisi toivonut enemmänkin paikallisia, ainoastaan kaksi Garsin ryhmän ulkopuolista uskaltautui mukaan.

Garsille Haminan vierailu oli myös tulevien esiintymispaikkojen ennakkokatselmus, ryhmä esiintyy Miekat, muurit ja musketit-festivaalissa kesällä.

Joulun aika 2025

Jaa artikkeli somessa

Lähetä tai printtaa artikkeli