– Isäni oli salakuljettaja, samoin äidinisä ja enoni. Juridisesti se varmasti oli tuomittavaa, merimiesten oman moraalin mukaan se ei sitä ollut, toteaa Jukka Ilman.

Merenkulkija- ja kalastajasuvusta polveutuvalla Ilmanilla on taustalla pitkä ura merenkulkualalla kotimaanliikenteessä, satamissa ja eri tehtävissä öljynjalostamossa. Oman suvun tausta ja satamissa nähty innosti hänet keräämään tietoa ja aikalaiskertomuksia salakuljettamisesta. 

Ilman tulee kertomaan kauppalaivojen merimiesten harjoittamasta salakuljetuksesta Tullimakasiinille tulevana perjantaina 11.10 klo 18. Entistä tullauspaikkaa sopivampaa luentopaikkaa Haminasta tuskin löytyykään.

– Kaikki toivat tavaraa ohi tullin ainakin omiksi tarpeiksi, sukulaisille ja kavereille. Merellä oli pienet palkat, sitä pidettiin ikäänkuin luontoisetuna, palkan osana.

Viina ja tupakka ovat epäilyksettä olleet merkittävimpiä salakuljetettavia tuotteita, mutta monenlaista tavaraa kulki rajan yli laittomasti.

– Periaatteessa melkein mikä tahansa, millä voi tehdä tiliä. Vain merimiehen mielikuvitus on rajana.

Sotien jälkeen monien tavaroiden tuonti oli säänneltyä. Esimerkiksi kahvia, sokeria, voita, elektroniikkaa tuotiin salaa. 

Illman on tehnyt mittavan työn kootessaan aineistoa salakuljetuksesta sotien jälkeisenä aikana vuosina 1946-1994. 

– Olen haastatellut merenkulkijoita ja kerännyt talteen tarinoita ja muisteloita esimerkiksi merimiesten sosiaalisen media ryhmistä. Eteenpäin -lehden arkistosta olen koonnut lähes tuhat aiheeseen liittyvää artikkelia.

Aineiston pohjalta Ilman on tehnyt käsikirjoituksen, jonka julkaisemiseen ei ainakaan toistaiseksi ole kukaan tarttunut.

– Oikeastaan toivoisin, että merimieskulttuuriin olennaisesti kuuluneesta ilmiöstä tehtäisiin akateemista tutkimusta. On niitä turhemmistakin aiheista tehty.